TOMORROW

Apua, 1 päivä Filippiineihin, 9 päivää jouluun ja 16 päivää uuteen vuoteen. Ihanaa, oon niin innoissani! Siitä on jo kaks vuotta ku oltiin viimeks Filippiineillä ekaa kertaa. Nyt vihdoinkin kauan odotettu matka käy toteen. Huomenna lähtee kone Helsingistä Hong Kongiin keskiyöllä, niin on vielä päivällä aikaa pakata ja nähdä kavereita.

Keskiviikosta torstaihin oon hengaillu Anskun luona Perkkaalla Anskun, Antin ja Kimbon kanssa. Kimbo hauva söi kyllä mun silmälasit, joten tänään koko päivä kului sellossa näöntarkastuksessa ja venaillen, että iskä tulis maksaa mun ota kaksi maksa yksi lasit Specsaversilta. Ens vuonna saan sitten kahdet ihan upouudet lasit, yay. Mulla olis vielä kolmen vuoden takaiset saman tarjouksen lasit jossain täällä kotona, mut ei oo hajuukaan missä ne piileskelee. Olis kyl kiva saada Filippiineille lasit italian opiskeluja varten. Pitäis nyt vähä pänttääkki lomalla, koska ens vuonna kun palaan Italiaan mua odottaa ykkös asteen testi. Kylhän toi kirja sitten hyvin kulkee mukana rannalle tai poolille. Sitä odotellessa!

Keskiviikkona tehtiin porukalla susheja, ja aivan törkee määrä. En käsitä miten miten saatiin kaikki tarjottimet tyhjiks muutamaa sushia lukuunottamatta.

Kimmo oli hengessä mukana

Että kun on toi Kimbo kasvanu hirmusesti. Viimeks kun näin sen ennen Italiaa se oli ihan pikkunen pentu, eikä pystyssäkään melkeen pysyny. Koirat kun ne kasvaa niin nopeasti.

 

Mutta nyt tutimaan, huomenna pitkä päivä edessä, joten tuun varmasti olemaan väsynyt jo pienten 'joulusiivousten' jälkeen. Öitä, buona notte! :-*

Feels good to be home

Sunnuntaista lähtien oon ollu jo Suomessa ja tuntuu ihanalta. Miten kotoisalta oma koti tuntuukaan. Kyllä sielläki pystyin olla kun kotonani mut se ei oo kuiteskaan sama asia. Et voi syödä illallista lempisarjaa kattoen, kuunnella musaa isoimmalla volyymillä tai ees sikailla. Meen takas Italiaan ens kuussa mut ei oo vielä varmaa mikä päivä.

Lento lähti Milanosta  kello 14.20, joten sunnuntaina oli aikanen herätys ja pitkä päivä edessä. Aamlla L. vei mut Genovan juna-asemalle, josta otin junan Milano centraleen. Sieltä piti vielä ettiä paikka mistä lähtee bussit Linaten kentälle. Siellä oli sitten semmosta edestakas kävelyä ison laukun kanssa, koska kukaan ei osannu kertoa mistä bussit lähtee lentokentälle. Lopulta löyty bussi ja pääsin perille hyvissä ajoin, niin oli aikaa viimeiselle juustohampparille Italiassa. Niitä tulikin syötyä vähän liikaa siellä, ja tänä vuonna en todellakaan syö edes yhtäkään juustoa enää.

Matka Suomeen meni kaiken kaikkiaan hyvin. Suoraa lentoa ei ollut, vaan Latvian kautta Helsinkiin. Jännittäny ei kauheesti, ootin vaan innolla, että näkisin iskän ja siskot, ja ku lopulta näin ne mut valtas kauhee tunneaalto ja purskahdin vaan itkuun. Koskaan ei oo niin ihanalta tuntunu nähä omaa perhettä. Ja äidinki näen vasta kun se tulee meitä filippiineillä vastaan. En malta odottaa:)

Nyt kun kelailee taakepäin tota aikaa Italiassa, tulee niin paljon sekä hyviä että huonompiaki muistoja mieleen. En osaa laittaa mitään asioita parhaimmuusjärjestykseen, mutta perheen vaihtaminen, ihmisiin tutustuminen ja ystävien kanssa hengailu teki onnelliseks. Muistot joita ei mielellään halua muistella oli aika Sabrinan perheessä. Hirveimmät ajat siellä oli varsinki tää yks viikko koiraa vahtien ja vuoristolla, keskellä ei mitään, patikoiden, ja tää yks päviä kun koko Genova tulvi. Siellä tuli kyllä koettua ihan kaikkea. Mut loppujen lopuks mulla on hyvä kokemus au pair työstä. Tärkeintä on löytää hyvä perhe ja luotettavia kavereita niin tulee viihtymään paikassa kun paikassa. Jos löydät hyvän perheen niin kaikki muukin pitäis mennä hyvin. Uuden elämän alottaminen ihan eri maassa ja erilaisessa kulttuurissa voi olla hankalaa, mut kaikki aikanaan. Mulle oli hankalaa jatkuva pastan ja rasvasen ruoan syönti. Siellä syötiin pastaa valehtelematta melkeen joka päivä. Ei samaa ruokaa voi syödä kokoajan. Ei täällä suomessakaan syödä pelkkiä perunoita ja lihapullia. Menee maku koko hommaan. Ja lisäkilojakin tullu ihan tarpeeks tosta ruokavaliosta. No okei syötiinhän me paljon suklaata ja keksejäki mut söin mä niitä täällä Suomessaki aika paljon, mutten lihonnu näin paljoa. Mut ehkä saan pudotettua muutaman kilon Filippiineillä. Siellä sentään saan maailman parasta ruokaa, teveellistä ja kevyttä.

 Kuvia viimeisistä viikoista:

Valerian synttäri-illallinen meillä. Gugu ja Valeria

miss ya

Portofino

ihana Gugu

Torino